Vieraana taidetreffeillä on Oululainen pitkän, upean uran Oulun teatterissa tehnyt näyttelijä Heli Haapalainen

Hän on erittäin karismaattinen ja voimakas henkilö, joka muuntautuu moneksi ja pystyy helpon näköisesti välittämään asioita ja tunteita. Tämän jakson aikana pääsemme sukeltamaan teatterin maailmaan kokeneen näyttelijän opastamana.

Oulun teatterin kotisivut

Teatteri peilaa yhteiskuntaamme

Sain haastatella podcastiini Oulun teatterin näyttelijä Heli Haapalaista, joka on oululainen, pitkän upean uran tehnyt näyttelijä. Hän on erittäin karismaattinen ja voimakas henkilö, joka kykenee muuntautumaan moneksi ja pystyy helpon näköisesti välittämään asioita ja tunteita. Podcastissa hän kertoo asioista suorapuheisesti ja rohkeasti.

Kohti unelmaa

Päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä on mahdollista saavuttaa unelmia ja selättää vaistoinkäymisiä. Heli sanoo tietäneensä jo neljän, viiden vanhana, että hänestä tulee näyttelijä. Tuosta tiedostamisesta muodostui hänen suunnitelmansa, jota hän toisti sinnikkäästi myöskin silloin, kun koulun opinto-ohjaajat ehdottivat muita uravaihtoehtoja, eivätkä ottaneet Helin ajatusta näyttelijäksi ryhtymisestä täysin vakavasti. Palo näyttelijäksi oli niin suuri, että Heli ei edes halunnut ottaa muita vaihtoehtoja huomioon, sillä eihän hakukertoja Teatterikorkeakouluun ole rajattu. Heli pääsi teatterikorkeakouluun, kuten arvata saattaa, mutta kaikki ei silti ollut kovin ruusuista heti. Lannistua olisi voinut helposti, kun häntä etelässä pidettiin Oulun murteen takia tyhmempänä tai kun opetus ei vastannutkaan odotuksia. Opettajakin oli vanhemman koulukunnan edustaja, jonka käsitys näyttelijäksi kasvamisesta vastasi Amerikkalaisen merijalkaväen koulutusta. Heli päätti kuitenkin kestää koulun, vaikka epäilys kalvoi mieltä, siitä, että mitähän tästä kaikesta seuraa. Onneksi, sitten kolmannen vuosikurssin loppupuolella tuli kutsu Helsingin kaupunginteatteriin sijaistamaan, jolloin Heli sai vihdoin kokea näyttelemisen riemua. Nyt Helillä on jo neljäs vuosikymmen näyttelijän uraa menossa.

”Ja se oli jotenkin aivan mahtavaa, tämä päästä niin kun niihin teattereihin ja tajusi että no nyt mä olen siellä, että mitä minä tästä näyttelemisestä niinku olen ajatellut.”

Teatteri liikuttaa

Teatterin voi kuvitella olevan vain sitä, että näyttelijät nousevat lavalle ja kertovat tarinoita. Mutta se hyvin paljon muutakin. Teatteri voi auttaa silloin kun ihmiset kokevat ahdistusta ja ovat vaikeissa tilanteissa. Teatteri voi tuoda lohtua lohduttomiin tilanteisiin ja teatteri tuo ihmiset yhteen kokemaan ja se auttaa yhteiskunnan ilmiöiden ymmärtämisessä. Teatteri peilaa ympäröivää yhteiskuntaa ja elämää sekä näyttää maailmassa vallitsevia ilmiöitä. Teatterin avulla voi oppia ihmisyyttä. Ja joskus teatteri auttaa ihan vain päästämään irti arjesta ja viihdyttää.

Tasa-arvon ajan on tultava

Yksi asia, joka tulisi korjata yhteiskunnassa ja teatterissa on tasa-arvo sanoo Heli. Hyvään suuntaan ollaan menty, siitä mitä aiemmin oli, kun nuoremmat naisnäyttelijät arvioitiin sen mukaan kenellä on paras perse. Ja siitä kun naisten piti olla tietyn ikäisiä, näköisiä ja kokoisia sekä suostuvaisia. Pukusovituksissa on jopa saatettu sanoa, että nyt ei saa lihoa enää yhtään. Eihän se ole meriitti, että on nuori ja kaunis. Me kaikki olemme nuoria ja kauniita jossain vaiheessa elämää ja sitten me vanhetaan, ellei satuta kuolemaan nuorena. Olemme kauniita ja arvokkaita vanhoinakin, kertoo Heli. Ei asiat silti vieläkään ole tasa-arvoisia ja siinä riittää vielä tehtävää. Esimerkkinä, ettei samasta työstä saa kaikki samaa palkkaa.

Roolien murtaminen on keino lisätä tasa-arvoa

Näytelmissä on monesti mies- ja naisoletettuja ja naisen tehtävänä on lähes aina tyttöystävänä tai vaimona tukea miestä, joka tekee sitä suurta roolia. Mies näyttelijä kuusikymppisenä on uransa huipulla ja naisen kohdalla neljäkymmentäkaksi onkin jo niin kovin vanha, jolle on vaikea löytää roolia. Onneksi iloisia ja yllättäviä poikkeuksiakin on. Jäniksen vuosi on näytelmä jossa pääosan on aina esittänyt keski-ikäinen valkoinen mies. Oulun teatterissa sen näytteli kuitenkin Heli. Siitä tietenkin nousi pientä polemiikkia, jopa muilta näyttelijöiltäkin kuului ihmettelyä, että mitä tämä tarkoittaa ja miksi se on tehty näin. Onko pääroolin Vatanen lesbo, vai mikä se on? Helin vastaus on ettei sillä ole väliä, kun siinä on ihminen nimeltä Vatanen. Päähenkilö on ihminen, joka uupuu työssään ja päästää ratista irti. Kauas piti tulla Teatterikorkeakoulun ajoista, jotta Heli pääsi näyttelemään lavalla ihmistä.

Koe teatteri nauttien ja arvostaen

Yleisö on se, joka saa näyttelijän työn näkyväksi ja tehdyksi. Kun menee teatteriin katsomaan näytelmää, voi kokea jotain ihmisestä välittyvää. Pääsee näkemään kuukausien työn, joka esitykseen on laitettu lukuisten henkilöiden voimin. Näyttelijät ovat opetelleet tekstejä, vetäneet useat harjoitukset, paneutuneet roolihahmoihinsa ja kaivaneet omasta itsestään sekä elämästään asioita. He ovat avanneet itsensä. Tämä sen tähden, jotta yleisö voi kokea syviä tunteita ja viihtyä. Rintaan voi tulla pakahduttava tunne, voi nauraa täysin pidäkkeettömästi, alkaa itkemään, nauramaan tai itkemään ja nauramaan yhtäaikaa. Tätä kaikkea voi kokea teatterissa käydessä.

Minun neuvoni on, että näyttelijöille on hyvä osoittaa arvostusta ja käydä kiittämässä heitä, varsinkin jos esitys on synnyttänyt jonkin tunnekokemuksen. Positiivinen ja mukava palaute on mukavaa kuultavaa. Se ilahduttaa ja toimii palkintona näyttelijälle sekä kannustaa häntä seuraavaan hienoon suoritukseen.